Tänään katselin bussin ikkunasta kuinka koira juoksi isännän luokse ja antoi hänelle innokkaasti pusuja. Mieleeni tuli elävästi kuinka taluttaessani Unikkoa vaimoa vastaan töihin on jälleennäkemisen riemu ollut rajaton. Jäinkin miettimään mihinköhän aikaa vuorokaudesta ihminen on onnellisin. Koira ainakin on neljän jälkeen - silloin kun sinä palaat kotiin.
(Kiitos otsikosta Matti Nykäselle.)
maanantai 31. elokuuta 2009
sunnuntai 30. elokuuta 2009
Nyt meistäkin tuli muotiblogi!
Niin ne cotonien omistajat pitävät yhtä: vaimo löysi netistä yksivuotiaan Helmi-cotonin omistajan blogin, jonka pitäjä myy siellä itsetekemiään kaulapantoja ja taluttimia, ja eikös yksi sellainen päätynyt Unikonkin iloksi! Nyt panta on tullut kotiin ja niin Unikko kuin palveluskunta ovat olleet tyytyväisiä. Olemme pitäneet Unikolla aiemmin valjaita, koska panta kurkun ympärillä on kuristanut Unikkoa. Tämä on kuitenkin sen verran leveä panta, että ainakaan ykimistä ei kuulu. Suosittelemme!
Pääset Helmi Pannan sivuille klikkaamalla tästä tai kuvasta:
PS: Suosituimmat blogit liittyvät tavalla tai toisella muotiin, joten pakkohan tämä kirjoitus oli julkaista!
Pääset Helmi Pannan sivuille klikkaamalla tästä tai kuvasta:
PS: Suosituimmat blogit liittyvät tavalla tai toisella muotiin, joten pakkohan tämä kirjoitus oli julkaista!
maanantai 17. elokuuta 2009
perjantai 14. elokuuta 2009
Mmm... Food!
Siellä sitä on - 12 kg neuta. Vauhtiraksulta tuli tilattua. Lisäksi tuli naudan kylkiluita ja muuta nannaa. Ah!
tiistai 11. elokuuta 2009
Kuinka äkäpussi kesytetään?
Kuten edellisistä viesteistä ilmeni, Unikko toipui leikkauksesta hyvin nopeasti. Leikkauksen syynähän olivat terveydelliset ja käytökselliset edut, joten millainen Unikko on nykyään?
Parhaan vastauksen saat viereisestä kuvasta. Pentumaisuus on palanut - kaikkine lieveilmiöineen. Vaikka helteet ovat vieneet voimia itse kultakin, on Unikosta tullut paljon leikkisämpi ja riehakkaampi. Eräs ei-toivottu piirre on ollut hihnan pureminen. Parhaiten siihen on auttanut rinnasta silittäminen. Olen rauhallisesti mielessäni laskenut kolmeenkymmeneen ja odotellut että Unikon hengitys ja pulssi tasaantuu. Tosin ei sekään aina auta. Silloin ei ole auttanut kuin jatkaa lenkkiä. Niin ja ruokahalu on parantunut - tosin paino on pysynyt vielä samana, ainakin vielä.

Tiede.fin uutisia
Sitten hieman populaaritiedettä:
- Bordercollie on koirien Einstein
- Kateus korventaa koiraakin
- Koirien karvattomuusgeeni löytyi
- Koiran koko selittyi
- Koira seuloo syövän
- Koira nappaa frisbeen ihmisen tapaan
- Rotukoirien genomeissa isoja eroja
- Koirilla 10 kantarotua
- Koiran genomi valmistui
- Koira on kotoisin Kiinasta
- Laika-koiran kohtalo kerrottua karumpi
- Lemmikin läheisyys parasta stressiterapiaa
- Kastrointi ei tee kiltiksi
- Ensin kesytettiin vuohi

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)