sunnuntai 9. toukokuuta 2021

...ja yksi suuri suru...

 Sunnuntaina 11.4.2021 klo 13 Unikko vietiin lopetettavaksi...

Ystäväni kertoi hetki sitten minulle, että hänen äitinsä sanoi tälle aikoinaan seuraavat sanat. Lemmikkiä hankkiessa saa valtavasti iloa, monia kurjia asioita (kuten kakkojen kerääminen) ja yhden suuren surun. Jonain päivänä tulee aika luopua rakkaimmastasi.

Olen miettinyt lähes kuukauden mitä sanoisin tänne kaikkein rakkaimpamme kuolemasta, mutta en osaa vieläkään pukea ajatuksiani sanoiksi. Unikko nukutettiin, kun maksasyöpä eteni nopeasti. Kuinka toisen kuoleman voi sattua niin, että ei saa henkeä...


Unikko 5.7.2021-11.4.2021

Viimeinen kuva sinusta - rakastamme sinua aina!


keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Puolen vuoden radiohiljaisuus

Tervehdys Unnilandiasta ja Kipinämaasta!

Puoli vuotta on kulunut viimeisestä viestistä. No news is good news pitää tässäkin tapauksessa paikkaansa. Puuvillapallot voivat hyvin ja nukkuvat internetin ihmemaahan sulloutuneiden isäntiensä jaloissa.

Unni täytti juuri seitsemän vuotta ja sai lahjaksi prinsessan (!) suunnitteleman käsilaukun. Kipinä tapansa mukaan sukupuolirajoja rikkovana koirana nappasin sen itselleen. Oh dear...

Mukavaa kesää kaikille, toivottaa Unikko (ja Kipinä)!



Facebookissa voit seurata tarkemmin puuvillakoirien menoa. Suljettu FB-ryhmä Coton de Tulear - Suomi löytyy täältä: https://www.facebook.com/groups/28100267075/?fref=ts

lauantai 17. tammikuuta 2015

100 suosituinta koirarotua 2014

Koiramme-lehden 1-2/2015 numeron mukaan Suomessa rekisteröitiin 46 426 pentua vuonna 2014. Se on noin 500 vähemmän kuin viime vuonna. Suomessa on tällä hetkellä on puoli miljoonaa rotukoiraa ja luku on kasvussa.

Labradorinnoutaja on viidettä vuotta eniten rekisteröity rotu (1 883 pentua). Seuraavaksi suosituimmat rodut olivat jämtlanninpystykorva (1 455), saksanpaimenkoira (1 420), suomenajokoira (1 409) ja kultainennoutaja (1 237). Toisaalta jos chihuahuat, lyhyt- (776) ja pitkäkarvainen (674), laskettaisiin yhteen, ne nousisivat toiselle sijalle!

Kääpiökoirien asema on pysynyt vakaana (8 231 pentua, 17,7 %, +0,1 %). Coton de tuléar on noussut sijalta 28. sijalle 22. (534 pentua.). Kuvassa tämä perheen viime vuoden lisäys maailmalle, Leopold Kipinänpoika I Suuri. Hurraa Leopold!


sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Suomen Coton de Tulear ry – Jalostuksen tavoiteohjelma 2014–2019

(Päätin julkaista jo keskeneräisen tekstini tänne - eli tämä tekstin tarkentuu toiven mukaan lähiaikoina :) )

Rotuyhdistys käynnisti vuonna 2011 terveyskyselyn, johon saatiin tiedot 81 koirasta.

* 42 koiraa on ilmoitettu terveiksi
* 22 koiralla on kerrottu olevan satunnaisia vaivoja tai sairauksia 
* 8 koiralla on jonkinlaista säännöllistä lääkitystä

Elokuun alussa 2014 toteutettiin Coton de Tulear Suomi Facebook-ryhmässä suppea kysely cotoneiden yleisestä terveydentilasta. Kyselyyn saatiin neljän vuorokauden aikana vastaukset n. 240 koirasta.

* 68 % koki koiransa olevan terve
* 21 % ilmoitti koiralla olleen satunnaisia lieviä sairauksia
* 5 %:lla koirista ilmoitettiin olleen satunnaisia vakavia sairauksia
* 4 % koirista ilmoitettiin olevan kroonisesti lievästi sairas
* 2 % koirista ilmoitettiin olevan helposti sairastelevia
* kukaan ei vastannut koiransa olevan kroonisesti vakavasti sairas

Koirien ikäryhmäjakauma kyselyssä oli seuraava: 

* alle 1-vuotiaita 20 %
* 1-5 –vuotiaita 50 %
* 5-10 -vuotiaita 26% 
* yli 10-vuotiaita 4%

"Nämä koirarodut ovat kärsineet jalostuksesta eniten" - entä cotonit?

HS kysyi koirarotujen terveystilanteesta viideltä eläinlääkäriltä. He pitävät Suomen koiranjalostuksen tilannetta erittäin hyvänä verrattuna moniin muihin maihin. Silti aihe synnyttää väittelyä, kiistoja ja riitoja.

Alla olevassa kuvassa on viisi rotua, joilla on "runsaasti terveysongelmia". Jotta noitavaino ei lähtisi liikkeelle, niin tulee muistaa, että niihinkin kuuluu aina myös terveitä ja hyvinvoivia yksilöitä. "Nämä ovat tunnekysymyksiä", artikkelissa todetaan.

"Koira on aiempaa enemmän urheiluväline, jolla tavoitellaan hyviä sijoituksia, arvoja, ruusukkeita ja voittoja". 

Mikä tilanne on coton de tulearin kohdalla? Näppituntumalla cotonit voivat hyvin eikä rahastusbisnes tunnu olevan tämän rodun ongelma. Yleisimpiä terveysongelmia ovat silmäsairaudet, löysät polvet ja selän välilevyongelmat. Luonteessa on ruvennut esiintymään jonkin verran arkuutta. Unnin kohdalla molemmat polvet ovat leikattu ja se on "oma persoonallinen itsensä", kuten blogin seuraajat ovat varmasti huomanneet. Kipsu puolestaan on perusterve äijä.

Jos haluat kunnolla perehtyä cotonien tilanteeseen, suosittelen lämpimästi tutustumaan alla olevaan Jalostuksen tavoiteohjelmaan (JTO). On kattava teos, joten itse olen vasta selaillut läpi sen. Sisältää paljon kuvia, kuuluu mainos Facebookissa :)

Käsittelen JTO:ta tarkemmin seuraavassa blogitekstissä.


Lue lisää:

torstai 25. syyskuuta 2014

Palvelukoira sotaveteraanien kuntoutukseen!

Uskomatonta, vai mitä! Katso videolta, kuinka Gumbo huomaa ja rauhoittaa Erickin suuttumuksen ennen kuin Erick edes tajuaa mitä tapahtuu. Youtubesta löytyy lisää näitä videoita, jos aihe kiinnostaa!


torstai 11. syyskuuta 2014

Iltalenkki satumaassa

Tuttu puisto sumuisessa illan hämärässä. Elämysmatka suoraan kotitalon takana.