lauantai 31. tammikuuta 2009

Mainostusta

Kun olen kerennyt mainostamaan, että meillä on postilaatikossa ei mainoksia-tarra, niin kysyisinkin vinkkejä teiltä lukijat, että missä mainostaisin tätä blogia. Sen verran ylpeä olen siitä, että se kaipaisi mielestäni lisää mainosta. Painotan vielä kerran, että kyseessä on mainostamisesta.



(juuh, äidinkielestä tuli laudatur, aikuisten oikeesti! :)

Halo 2009

Taas kerran oli mahtava lenkkeilyilma! Pakkasta oli n. 16 astetta ja taivaalla oli mahtava haloilmiö. Epäilen etteipä olisi tullut lähdettyä ilman Unskia. Oli Unikosta hyötyäkin. Edessä oleva henkilö tiputtu hanskansa, niin Unikko riensi heti "auttamaan" poimimalla hanskat ylös. Pienen neuvottelun jälkeen ne päätyivät laillisille omistajalleen.




Noin vartin kävelyn jälkeen Unikko teki omituisen tempun. Se hyppäsi lumihankeen ja rupesi nostelemaan tassujaan kuin olisi loukannut ne. Onneksi vaimo kertoi Unikon tehneen samanlaisen tempauksen eilen, joten sanoin maagisen sanan "kotiin!" ja Unikko ponkaisi raketinlailla lähtöön. Kaikkea sitä näkee...

(klikkaa kuvia suuremmiksi)

No jo on mässäiltävää! Nam!



Kuvat puhukoot puolestaan tällä kertaan :-)

sunnuntai 25. tammikuuta 2009

And Now for Something Completely Different

Unikkoa taluttaessa törmäsin todella kummalliseen paikannimeen:

Papukaija Zagulan polku!

Valitettavasti omaksi osoitteekseen sitä ei voi saada, sillä se on kävelypolku Vantaanjoen varrella. Lue lisää täältä. Kuka sanoi etteikö koiran omistaminen lisää yleissivistystä!

maanantai 19. tammikuuta 2009

Uusintakysymys: onko koira jo sisäsiisti?

1. lokakuuta vastasin, että "ehei!". Tosin jo silloin Unikko kakkasi ulos, joten puolet tavoitteesta oltiin jo saavutettu muutamassa kuukaudessa. Viimeisen kuukauden ajan on tarkoituksenani ollut hihkaista "kyllä!", mutta mainitsemani takapakki on estänyt toiveeni.

Viime viikolla päätimme kuitenkin ottaa paperit pois lattialta ja "vahinkoja"* ei ole tullut. Eli tässä lupaamani hihkaisu (*rummutusta*):

"KYLLÄ!"


* Luithan tuon takapakki-viestin? Hyvä! Sitä varten nuo lainausmerkit...

PS: Nyt sain liimattua takaisin "Ei mainoksia, kiitos!"-tarran. Mainosten ainoa käyttökohde meille, eli pisupapereina toimiminen, on ohi. Eläköön ekologia!

PPS: Mitä jos kaikille kiinalaisille tulisi Hesari?

Artikkeli: "Mitä koiralla mielessä?"

Salme Mujunen on kirjoittanut Koiramme-lehdessä 10/02 artikkelin "Mitä koiralla mielessä?", jossa hän käsittelee koiran eleiden ja ilmeiden tulkitsemista. Valitettavasti artikkeli on hyvin yleisluontoinen ("aggressiivinen koira voi purra"), joten siitä ei saa juuri mitään irti. Se kuitenkin mainitsee omistajan käyttäytymisen tärkeyden: ole rauhallinen, totuta koirasi stressaaviin tekijöihin askeleittain ja uskalla johtaa koiraasi!

Jos haluat oppia lukemaan koirasi viestejä, suosittelen Turid Rugaasin Rauhoittavat signaalit (Sanasilta, 2005) "vihkosta". Se on ohut, selkeä ja nopeasti luettavissa. Lainaa vaikka kirjastosta!

lauantai 17. tammikuuta 2009

Nyt ruoka maistuu!


Meidän pieni nirsokki on vihdoin löytänyt gourmée-ateriansa, eli neuta! Saatuaan nuuhkaistua jäistä pakastetta, Unikko jäi vahtimaan keittiöön ruokaa. Nappulan ja neun sekoite sai heti kauppansa, eikä Unikko pyörinyt kertaakaan kupin ympärillä. Saa nähdä kauanko kelpaa ;-) Itse asiassa en saanut kunnon kuvaa syömisestä, koska naama oli kupissa koko ajan, joten saatte tyytyä yllä olevaan kuvaan :)

torstai 15. tammikuuta 2009

BARF, NEU, HÄH?

Ettei ruokailu menisi liian yksinkertaiseksi, on vaimo löytänyt taas muutaman uuden vaihtoehdon. Siis nappulalle.Yksi olisi ns. kotiruoka, eli kärjistäen normaali ruuanlaittoa ilman mausteita. Muistathan vielä Unikon liharaksureseptin?
Toisena olisi ns. barf, eli raa'an lihan, lihaisten luiden ja sisäelinten antamista. Varmasti luonnonmukaista, mutta tämä hienohelma ei halua verisiä suolenpätkiä lattioille kuppelehtimaan. Hyhhyh! Lisäksi pitäisi tarkkailla saako koira tarpeeksi vitamiineja... Kilohintoja en nopeasti saanut kaivettua, muutama sivusto sanoi 2-4 €/kg. Lisäinfoa tästä ja tästä.
Kolmantena olisi NEU, joka on pakastettua tuoreruokaa. Se voi sisältää niin kasviksia kuin lihaa. Vaimo vertasi sitä "luomunappulaksi". Luomu on heittomerkeissä, koska raaka-aineet eivät luultavimmin ole luomua. Vaimo tarkoittani luomulla sitä, että se ei ole teollisesti valmistettua kuten nappulat. Kilohinta on n. 1,90 - 2,50 €/kg. Tätähän vaihtoehtoa voisi harkita!* Lisäinfoa: googleta esim. "neu koiranruoka".*...tai vaimo harkitsi jo puolestamme, sitä kokeillaan! Lisäinfoa seuraa!

tiistai 13. tammikuuta 2009

PMS

Yksi asia mikä varmasti kiinnostaisi monia tulevia koiranomistajia on Unikon viime aikaiset mielialavaihtelut. Viimeisen kuukauden sisällä Unikko on alkanut vahtimaan eli haukkumaan ulko-oven avaamisesta/naapurin äänistä/näkymättömille möröille. Ei mitään räkytystä, mutta varsinkin kotiin tultaessa kuuluu selvä "BARF!", jota ennen ei ole kuulunut. Lisäksi se aloitti sisälle pissaamisen, joka loppui melko hyvin vaimon ärähtäessä matolle pissaamisesta (ei fyysistä kontaktia, laske vain puhelin alas :). Niin ja se nirsoaminen. Ruoka ei tahdo maistua, johon minä toteaisin, että syö sitten kuin on nälkä. Vaimo on eri linjoilla. En jaksa enää laskea kuinka montaa eri ruokalajia kaapista löytyy (nyt liikutaan heikoilla jäillä, onneksi on huomenna äijien peli-ilta :)

Loppudiagnoosi: mahdollinen premenstruaalisyndrooma (N94.3).

lauantai 10. tammikuuta 2009

PS: oli mukava aamulenkki!

Tulipas sitä eilen eksyttyä kirjoittamaan kaikenlaista koirauinnista, visailusta ja ties mistä... Piti vain sanoa tänne, että olipa mukava aamulenkki Unikon kanssa. Aurinko paistoi, pakkasta oli mukavasti ja lähiöstäni tuli hetkeksi maalaiskylä haukkuvine koirineen ja talvipyöräilevine mummoineen*. Eipä olisi tullut lähdetty ulos ilman koiraa!


* kuvat ovat Wikimediasta, kun ei ollut omaa kameraa mukana (Lappeenrannalta ja Kööpenhaminasta)

Johdatteleva kuva?


Njääh!

Pärskis!

Tiesitkö, että koirillakin on uimahalleja? Kyllä! Naapurimme kertoi näistä jo jokin aikaa sitten, mutta jaetaanpa tämä tieto nyt teidänkin kanssanne. Unski tahtoo! (Ei itse asiassa varmaan uskaltaisi. Ainakaan alkuun. Viime kesänä kun istuskelimme laiturilla, ei meidän laivakoirallamme ollut minkäänlaista halua tutustua ylikokoiseen juomakuppiin...)

Hyvinkään koirakylpylä
Blogikirjoitus aiheesta

OMA KOMMENTTI

"Koirasi hoitolajaksoon kannattaa varata kylpyläpalveluita, varsinkin jos hoitojakso on pitkä. Uinti, hieronta, suolahuonehoito ja fysioterapia virkistävät ja tuovat vaihtelua koiran hoitopäivään, trimmauskin onnistuu hoidon aikana. Kysy palveluista hoitopaikkaa varatessasi."

Jep jep. Samaan aikaan Suomessakin n. 7 400 asunnotonta (lähde), YK:llä on käynnissä 16 rauhanturvaoperaatiota maailmalla (v. 2005) jne. Toisaalta miksi vauraudesta ei saisi nauttia... Konservatiivit ovat liberaaleja onnellisempia... ("lähde")

Tietovisailu

Mikä on Suomen suosituin koirarotu?
  • saksanpaimenkoira
  • suomenajokoira
  • labradorinnoutaja
  • kultainennoutaja
  • suomenlapinkoira
  • harmaanorjanhirvikoira
  • kääpiösnautseri
  • jämtlanninpystykorva
  • suomenpystykorva
  • shetlanninlammaskoiria
  • Coton de Tuléar
Entä kuinka monta koiraa Suomessa rekisteröitiin viime vuonna?
  • 5 304
  • 53 047
  • 530 471

Vastaukset löytyvät esimerkiksi täältä: Verkkouutiset tai Kennelliitto.

tiistai 6. tammikuuta 2009

½-vuotta!

"Bonjour à tout!

Nyt on puoli vuotta ihmetelty maailmanmenoa ja täytyy todeta, että jo on kumma paikka! Synnyin maaseudulla, jossa meitä cotoneita oli joka nurkassa. Iso talo oli ihan täynnä! Oli siellä muutama hevonenkin, tosin niiden kanssa ei tullut paljoa juteltua. Sitten yht'äkkiä muutama tuntematon ihmiskuikelo vei minut pitkälle autokyydille, jonka jälkeen olin aivan oudossa paikkaa. Se oli aivan hiljainen talo, jossa ei ollut ketään minun lisäkseni! Paitsi ne kuikelot...

Muutama yö menikin itkeskellessä, mutta kyllähän tänne tottui pian. Paljon sai rapsutusta ja uutta ihmeteltävää oli aivan valtavasti! Varsinkin kuikeloita ramppasi edestakaisin aivan kuin meillä maalla. Taitaa olla joku vastaava paikka ihmiselle kuin maaseutuni oli meille cotoneille. Tosin mekin kävimme muilla kuikeloilla ahkerasti. Autolla, bussilla ja ties millä on tultu kuljettua. Kuikeloilla on itse asiassa vieläkin suurempia taloja, joissa heitä on enemmän kuin kärpäsiä oli maalla! Valtava meteli! Juoksevat siellä pienistä huoneista toiseen ilman päätä tai häntää. Isukki taisi mainitakin, että ovat hullut päivät... Siellä me vain käymme uudestaan ja uudestaan! Yhdessä suuressa talossa oli kuikeloiden lisäksi valtavasti koiria. ...ja marsuja! ...ja kissoja! ...ja ties mitä alpakoita!

Yksi kumma tapa näillä kuikeloilla on rönkkiä minua valtavasti. Koko ajan kaivavat korviani, hampaitani ja kaikkea en kehtaa edes kertoa! Joskus ne vievät ystävilleenkin ronkittavaksi. Noilla valkotakkisilla kuikeloilla ei varmaan ole omia cotoneita ronkittavaksi... Ei ihme, että hampaani tippuivat. Onneksi tuli uusia. Pitänee varoa enemmän...

Lisäksi niillä on kumma uskonnollinen rituaali kastaa minut viikoittain ja sen jälkeen tuulettaa minua... Onhan siihen tottunut, mutta... Niin ja se komentelu! Istu-maahan-ylös-seuraa-ohita-seiso-jätä... Entä se tapa laittaa lisäkarvapeitteitä päälleni?!? Apua!!!
Noh, hengissä täällä silti ollaan. Ruoka on hyvää ja palvelukin kelvollista. Ulkona on välillä uskomattoman kylmä ja ne ovat levittäneet jotain valkoista höttöä maahan. Jotain kaupunkilaistapoja varmaan. Niin tai näin, terveisiä kaikille tutuille ja tuntemattomille. Kyllä sitä täällä pärjätään!

Bonne Année mon amies!"

Mitäs ihmettä tämä on?


Vastaus löytyy kommenteista :P

sunnuntai 4. tammikuuta 2009

http://www.roskapaivassa.net/

Tervetuloa mukaan Roska päivässä-liikkeeseen!

Unni tosin tykkää haistella ja maistella roskia. Varsinkin jäätynyt pirtelönjämä on ollut erityissuosikki. Ilotulitteiden hylsyt ovat haisseet liian pahalta...


http://www.roskapaivassa.net/

Paperipussi päähän!

Ei, kyseessä ei ole avaruushirviö tai Unnin häpeäkohtaus, vaan yksinkertainen aktivointilelu. Ruoka paperipussiin ja a vot! Kokeile itse!

Muotiopas, osa I


Kiitoksia mummilaan, t. Unikko
(PS. heti kun hampaani yltävän villapaitaan, niin se on menoa sitten!)

Njaam, njaam, njaam!

torstai 1. tammikuuta 2009



...ja loppuhuipennuksena kuvaa viereiseltä ruohikolta. Mahtavaa, kun koiranomistajat ovat laiskoja...

Hyvää Uutta Vuotta, joopa joo...

...sitten hieman roskaisampi aihe...

(Onneksi Unikko ei pidä ruudin katkusta.)

Tyhjän mahan oksennus

Näin nukkumaan mennessä laitetaanpa tänne herkullisia aiheita. Ensimmäisenä "tyhjän mahan oksennus" (googleta). Ennen koiran tuloa en ollut kuullut tällaisesta, noh, nythän olen :)

Onnellista Uutta Vuotta 2009!