lauantai 10. joulukuuta 2011

Kirja-arvostelu: Coton de Tuléar. Little white clown from Madagascar

(onpa vaikea kirjoittaa yhdellä kädellä kun Unikko nojaa toidrrseen - mutta vauin muutama kihotusvihe :)

Cotoneista on ilmestynyt useampia omakustanne kirja, joista hollantilaisen Verschut-Pootin (2011) "Coton de Tuléar. Little white clown from Madagascar" tuli meille jo jokin aikaa sitten. Nyt sain vihdoin aikaiseksi selattua se läpi, Unikko sylissäni tietysti.



Päällimmäinen mielikuva kirjasta on omakustanteinen kuvakirja aikuisille. Sisälsi monia hellyyttäviä kuvia puuvillapalleroista, mutta tekstiä sieltä täältä vilkuiltuani en saanut juurikaan mitään uutta tietoa. Siinä käsiteltiin hyvin kevyesti cotonien taustaa, jonkin verran kirjoitettiin pennun valinnasta ja käytiin läpi melko tarkasti rotumääritelmää (esim. raajojen sallittuja kallistuskulmia) sekä hoito-ohjeita.

Mielenkiintoni kohdistui lyhyeen kuvaukseen Madagascarista, jossa ymmärtääkseni Cotoneita ei ole mitenkään tavattoman paljon eikä siellä ole järjestäytynyttä kenneltoimintaa (minkä hyvänä puolena on typerien kauneusihanteiden vaalimisen puuttuminen).

Toinen kiinnostava asia kirjassa oli kirjoittajan tyttären sivun pituinen kirjoitus Cotonin käytöstä lasten terapiassa. Siinä ei ollut ihmeellistä niinkään sisältö ("lapset pitävät koirista ja ne tukevat oikein käytettynä kasvatusta"), vaan minua hymyilytti tuon osion kirjoitustyyli. Se oli lyhyt, napakka ja sisälsi muusta kirjasta poiketen täsmälliset lähteet. Meidät psykologit (jep, meikäläinen kuuluu kyseiseen ammattirotuun) on veistetty samasta puusta, olimme sitten koulutettu missäpäin tahansa länsimaista maailmaa(1)!

Lyhyesti: tämä on mukava kuvakirja, jonka voisi selailla kirjastossa, mutta internetistä löytyy huomattavasti enemmän tietoa ja kuvia tästä rodusta.



(1) Pahus, en osaa nyt itse olla jämäkkä. Pitää mainita hollantilaisten psykologien yksi omituisuus, joka on lasten kanssa työskentelevien psykologien kutsumista ortopedagogeiksi (sanatarkka suomennus olisi "korjaava kasvattaja"). Satun olemaan myös "normaali" opettaja, ja kysyn eikö kaikki kasvatus ole korjaavaa? No, tittelit ovat titteleitä. Ehkä nostavat ammatinarvostusta ja palkkapussia, mutta kuulostavat hassuilta.

PS. Muista, että Amazonissa voi esikatsella kirjoja klikkaamalla kirjan kansikuvaa!



1 kommentti:

PsM kirjoitti...

Edes 2011 kaikki ei tule valmiina pöydälle. Blogspotissa pitää itse leikkiä html:llä, jos haluaa kaksi kuvaa vierekkäin ("style="float: left;" ja toiseen sama mutta loogisesti "right").