Lapset jaettiin kolmeen ryhmään: yhdelle ryhmälle sosiaalista tukea tarjosi turvallinen aikuinen, toiselle ryhmälle elävä koira ja kolmannelle ryhmälle lelukoira.
Niillä lapsilla, jotka olivat stressaavassa tilanteessa elävän koiran kanssa, kortisolipitoisuus pysyi matalampana kuin muiden ryhmien lapsilla. Mitä enemmän lapsi silitti koiraa ja puheli koiralle, sitä alhaisempi oli lapsen kortisolipitoisuus.
Kliinistä työtä tekevät koiraterapeutit kertoivat havaintojaan vaikeasti traumaisoituneiden lasten terapiasta: Vaikeasti traumatisoituneella lapsella ihokontakti ihmiseen ei vähennä stressiä. Traumatisoituneella lapsella ihokontakti aktivoi herkästi taistele tai pakene -puolustusreaktion. Lapsen koskettaessa koiraa oksitosiinipitoisuus lisääntyy ja taistele tai pakene-puolustusreaktion todennäköisyys pienenee. Luottamuksen palautuminen ihmiseen vaikean traumatisoitumisen jälkeen saattaa kestää 1–1,5 vuotta terapeuttien kliinisen kokemuksen mukaan. Yksi terapeuteista arvioi luottamuksellisen vuorovaikutuksen syntyvän lapsen ja terapeutin välille noin viidesosassa normaalista ajasta, mikäli terapiatilanteessa on mukana koira."
"Julius, Beetz ja Niebergall (2010) Rostockin yliopistosta tutkivat turvattomasti kiintyneiden lasten kiintymystyyliä ihmissuhteissa kodin ulkopuolella eli suhteessa opettajiin, hoitajiin ja terapeutteihin. Aiemmissa tutkimuksissa on todettu, että lapset yleensä toistavat kotona oppimaansa kiintymiskäyttäytymistä myös kodin ulkopuolella, suhteessa ikätovereihin ja kodin ulkopuolisiin aikuisiin. Tämä on traagista niille lapsille, joilla kotona opittu kiintymystyyli on turvaton.
Tässä tutkimuksessa selvitettiin, olivatko turvattomasti kiintyneet lapset heikosti kiintyneet myös lemmikkieläimiinsä. Tutkimuksen tuloksena oli, että lasten kiintyminen lemmikkieläimeen ei ollut yhteydessä hänen muuhun kiintymyssuhdekäyttäytymiseensä. Tulos tukee oletusta, että vuorovaikutuksella eläimen kanssa on suuri mahdollisuus katkaista negatiivinen kehä turvattomasti kiintyneen lapsen elämässä."
Teksti on ote Psykologi 8/2012 lehdestä (Pauliina Tuomivaara)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti