maanantai 20. heinäkuuta 2009

Lontoo kutsuu!

Seuraavaksi kuulumisia Lontoon kirjeenvaihtajaltamme:


"Onhan tämäkin tapa ulkoiluttaa koiria (kuva on City of Westminsterin rikkaistoalueelta). Kerrankin jollakin on pienempi piha kuin meillä. Ikävä kyllä heillä on myös enemmän koiria, eivätkä nuo kultaiset noutajat ole aivan pienimmästä päästä..."


"Sitten päästään Harrodsin Pet Heaven -osastolle. Jo nimi kertoo paljon, tosin niin myös heidän kataloginsakin."


"Yhtenä yllätyksenä huomasin, että katossänkyjä lukuun ottamatta tuolta ei löytynyt mitään uutta ja hienoa. Samat lelut ja ruokapussit kuinka muualtakin - tosin barfin/neun kaltaisia "parempia ruokia" ei ollut ainakaan esillä. Eräs yllätys siellä tosin oli..."


"Nimittäin sieltä sai ostaa niin kissan- kuin koiranpentuja! Ehkä en sano asiasta yhtään enempää..."


"Lopetetaan kuulumiset kuitenkin makoisampaan uutiseen: Brightonista on saatavilla koira-aiheisia matkamuistoja, jotka sopivat myös allergisille perheille."

PS: Toki Unikkokin on ollut lomalla kun hoitajat ovat rillutelleet Lontoossa. Oikein hyvin näytti viihtyneen ja taisi saada hieman läskiäkin lanteiden ympärille. Ei tosin kerro tekemisistään mitään, hymyilee vain arvoituksellisesti...

Ei kommentteja: