lauantai 22. tammikuuta 2011

Pääsykoevastaus eli mitä oikeasti tapahtui

Eli edellinen teksti perustuu Unikon kokemuksiin, kuten blogia seuranneet arvasivat. Vuoden vaihteesta Unikko alkoi linkata takajalkaansa, mikä herätti kummaksuntaa, sillä tätä edeltäneissä fysioterapian käynneissä ei ilmennyt mitään suurta huolen aihetta. Epäilimme virheellisesti rakenteellista vikaa.

Unikko tutkittiin eräässä hyvämaineisessa eläinlääkäriasemalla, mutta vaikka Unikosta otettiin röntgenkuvia, ei eläinlääkäri huomannut niissä mitään erikoista. 150 euron lasku tosin tuli.

Koska oireilu ei päättynyt, vaimo vei Unikon erikoiseläinlääkäri Timo Talviolle, joka kuulemamme perusteella on alansa huippunimiä. Vuoroa odotellessa hän operoi auton alle jäänyttä koiraparkaa. Unikon vuoron tullessa hän varmaan haisi erikoiselta ja Unikko rupesi murisemaan ja haukkumaan Talviolle. "Onko tuo koira vihainen?", Talvio kysyi. Ei, pelkuri vain. Joka tapauksessa tutkimus meni muitta mutkitta ja Talvio totesi heti Unikolla olevan ylimääräinen selkänikama, josta ei ole haittaa, sekä niveltulehduksen vasemmassa polvessa "joka liittyy polven voimakkaaseen sisäkiertoon ja siihen liittyvän polvilumpion sisäpuoliseen osittaiseen sijoiltamenoon". Unikko sai paikanpäältä "hyaluronaattia (Cartrophen) ja Rimadyliä injektiona". Kotiin tuli Dolagis kuuri sekä tuota Cartrophenia "kerran viikossa injektiona niskaan nahan alle". Lisäksi huomautus "tänään ja huomenna minimiliikunta sen jälkeen pari viikkossa iisisti" (sic). Kiireinen lääkärikieli hivelee runebergien korvia! Samoin 235 euron lasku.

Timo Talvio työssään. 
Kuva Hauva.comista (kuvaaja Kauko Niemi). Lue koko artikkeli!

Vaimo otti napakasti yhteyttä ensimmäiselle eläinlääkärille ja kertoi tapahtuneen. Eläinlääkäri pahoitteli tilannetta ja kertoi heillä vastaanotossa olleen kokematonta väkeä työssä. Niin tai näin, hän lupasi palauttaa maksun kokonaisuudessaan, joten olemme asia on käsitelty. Tämä lähinnä tiedoksi lukijoille, että hyvillekin voi tulla virheitä ja niistä kannattaa olla tekijään yhteydessä. Tekijä oppii korjaamaan puutteet, tulevat potilaat pääsevät helpommalla ja laskutus voidaan sopia kuntoon.

Tuutilullaa.

Tällä hetkellä molemmat koirat nukkuvat jaloissa. Unikko hieman ontuu vielä jalkaansa, mutta huomattavasti vähemmän. Enemmän sitä harmittaa sisälläolo. Energiaa kertyy ja kaikki varmasti tietävät millaisia lapsista tulee kun ne joutuvat olemaan pitkään sisällä.

Kiitos kaikille auttajille!

13 kommenttia:

tahja kirjoitti...

On muuten aika jännä, että koiralla on ylimääräinen selkänikama. Ja vielä se, ettei siitä kuitenkaan ole mitään haittaa!? Onkohan tuollaisia ihmisillä? Ja onkohan niistä ihmisillä haittaa?

jmk kirjoitti...

On kuulemma myös ihmisillä, ja on haittaa (tutullani on ylimääräinen nikama ja pahoja selkävaivoja). Tuota esiintyy kuulemma isommilla koirilla, joilla voi aiheuttaa ongelmia. Coton on sen verran kevytrakenteinen, ettei tuosta ylimääräisestä nikamasta kuulemma ole Unskille mitään haittaa, kun selkäranka on muuten hyvässä kunnossa. Tuo aiheuttaa vaan sen, että Kipinän selän ja lonkat aion ehdottomasti kuvauttaa mikäli sitä jalostukseen käytetään. Jos sieltä löytyy ylimääräisiä nikamia, täytyy harkita sitä jalostuskäyttöä ihan uudelleen. Tuntuu siltä, että mitä enemmän Unnia tutkii, sitä enemmän siitä löytyy noita pieniä omituisuuksia. Toivottavasti nyt on pahimmat peikot löydetty.

Unski on hienosti paranemaan päin. Ontuminen on vähentynyt huomattavasti, ja ylös nouseminen alkaa näyttää jo normaalilta.

Hienointa on, että koira on taas oma iloinen itsensä, pullollaan energiaa ja halua riehua ja leikkiä. Harmi vaan ettei sitä energiaa saisi just nyt kauheasti purkaa, pitäisi malttaa vain lenkkeillä kevyesti ja varoa kaikkia äkkiliikkeitä joissa polvi voisi mennä uudelleen virheasentoon. Viikon kuluttua päästään Tamara Merenvallan käsittelyyn, Unni nauttii kovasti noista fyssarireissuista :)

Unknown kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Unknown kirjoitti...

Oletteko muuten kertoneet näistä Unikon ongelmista kasvattajalle? Jos olette, niin mitä hän on kommentoinut asiaan?

jmk kirjoitti...

Löysistä lonkista laitoin mailia kasvattajalle, vastausta ei koskaan tullut. Ilmoittelen myös tuosta polvivammasta, kunhan kerkeän.

Unknown kirjoitti...

Okei... meillä myös toinen polvi on löysä ja vähän pelkään, että lonkissa myös mahdollisesti vikaa. Ilmeisesti useammalla saman kennelin koiralla on ongelmia ilmennyt. Olisi ehkä kasvattajalla aihetta tarkistella noita "jalostusperiaatteitaan"...

jmk kirjoitti...

Eli koirasi on samalta kasvattajalta? Ilman muuta kannattaa ilmoitella, itsekin laitan viestiä heti kun näen miksi tuo polvi tuosta muuttuu.

Unnilla on myös pientä löysyyttä lonkissa, sisäkierteinen polvilumpio joka liikkuu sivusuunnassa hitusen pois paikaltaan, ei kuitenkaan mene sijoiltaan kunnolla. Nollan polvet on virallisissa tutkimuksissa saanut, itseä kyllä ihmetyttää tuo tulos nyt kun tietää mitä siellä oikeasti muhii. Selästä löytyi ylimääräinen lannenikama, jonka tosin ei pitäisi missään vaiheessa vaivata koiraa. Suusta puuttuu ylhäältä välihampaat P1 ja P2. Suolistokaan ei ole sitä parasta laatua, mutta se on luojan kiitos nykyisin aika hyvässä kunnossa. Hermot ja stressinsietokyky ei ole ne parhaat, mutta siinä asiassa on edetty paljon koulutuksen avulla. Ilmeisesti noi tän kertaiset apeudet johtui kivusta, koira on piristynyt tosi paljon sen jälkeen kun sai lääkityksen polveen. Sääli etten ymmärtänyt asiaa aikaisemmin :(

Paljon tuolle on vikoja kertynyt, kohta en uskalla enää tutkituttaa sitä enempää ettei taas löydy jotain mörköä jostain...

Kipinä on rakenteeltaan ja luonteeltaan ihan erilainen kuin Unikko, se liikkuu paljon paremmin ja monipuolisemmin kuin Unski ja sen hermot on aika vakaata tekoa. Se tosin tuppaa kutisemaan, mutta ei mitenkää pahasti, eikä ell. löytänyt mitään kovin huolestuttavaa siitä. Multa on alustavasti jo kyselty aionko antaa sitä jalostuskäyttöön, mutta tietäen noi sen siskopuolen pulmat, aion kyllä tutkituttaa sen varsin perusteellisesti ennen kuin edes harkitsen jalostuskäyttöä.

Mistä olet kuullut noista muista tän kasvattajan koirista, joilla on noita polviongelmia? Itseä kiinnostaisi ottaa asiasta selvää.

tahja kirjoitti...

Juu, tosi hyvää mainosta on kasvattajalle kyllä tällaiset löydökset... :(

Unknown kirjoitti...

Joo meillä siis Tamesis ja ollaan Unikko ja Kipinä nähtykin :) Nelli, joka kuoli maksashunttiin, oli Lennin sisko, eli sieltä pentuajasta lähtien ollut pieni pelko että mitä paljastuukaan... ei mitään suurempaa vielä, onneksi. Olihan tuo alun alkaenkin hyvin omituinen kenneli, mutta pentu tuli kuitenkin huumassa otettua. Lenni on varsin ihana ja minulle passeli koira, eli ei siinä sinänsä mitään.
Hermorakenteessa on toivomisen varaa ja luulenkin, että tuon kennelin olosuhteissa ja noinkin suuren koiralauman ollessa kyseessä on mahdotonta olla niin tarkkana sen luonteen kanssa. Erillisissä tiloissahan ne käsittääkseni olivat omissa oloissaan. Samoin sukusiitosprosentit ovat melko korkeita kun koirat alkavat olla saman paikan kasvatteja kaikki. Onneksi sinne nyt jonkin verran on uutta verta tuotu, mm. Kipinän isähän oli ulkomaantuonti eikö?

Lenni on muuten aika saman mallinen kuin Unikko, sellainen vähän pidempi jalkainen ja todella siro. Mummuni koira on myös kyseisestä paikasta ja se on aivan erilainen rakenteeltaan, todella jämäkkä ja vankkarakenteinen.
Lennin etujalat ovat myös käyrät, tässä hyvin selitetty asian taustaa... Samoin tuota takajalkojen ongelmaa.

http://www.nuottaniemenelainlaakari.com/havannankoira.htm

Havannankoiralla tosin, mutta samankaltainen rotu kuin coton.
Olen sieltä keskustelupalstalta lukenut joidenkin jalkaongelmista, ja osan olen kuullut sattumalta. Siellä keskustelupalstalla olen vääntänyt vähän muistakin aiheista :D uskomatonta kyllä, joidenkin mielestä kasvattajan sana on suuremmassa merkityksessä kuin asiantuntevan eläinlääkärin eikä esim. patellaluksaatiota hoideta "turhaan" ja "rahastuksen takia". Hohhoijaa, harmittaa tuollainen.

Unknown kirjoitti...

Unikon reisiluut tosin näyttävät olevan suorat eli siinä mielessä tuo linkki ei niitä takajalkoja koskekaan :) Lenni kiinnostaisi myös kuvauttaa mutta pitänee varmaan odotella jos pääsisi koulussa harjoittelemaan vähän halvemmalla! Sillä tuntuu takajalatkin olevan vähän käyrät.

jmk kirjoitti...

Ahaa, no nyt olen kartalla siitä kenen kanssa puhutaan :)

Harmi että Lennillä on ollut noita rakennepulmia. Jos on tarvetta tutkimuksiin, suosittelen lämpimästi tuota Timo Talviota. Mies teki liki ihmeitä korjatessaan kaverini pennun polvia. Pennulta puuttui toisesta polvesta melkein kokonaan se ura mihin lumpio tulee. Leikkauksen onnistumisesta ei ollut mitään takeita, mutta koirasta tuli ihan ehjä :) Samoin fyssari Tamara Merenvalta on osannut auttaa kovasti, Tamara löysi ihan käsikopelolla Unskista noi samat asiat joita ell. näki röntgenkuvista.

Unskin reisiluut on kyllä pikkuisen käyrät kuten kuvista näkyy, mutta ei mitenkään ratkaisevan pahasti. Kipinän isä on joo Tanskan tuonti, ja Kipinä tulee vahvasti isäänsä, ei juuri muistuta muita tuon kasvattajan koiria. Kipinä on sellainen vanttera voimapussi, lyhyet tanakat jalat ja muutenkin raskaampi rakenne. Itseä tosin ihmetyttää että Kipinän isällä on jo 6 pentuetta, ottaen huomioon että koiralla on ikää vasta muutama vuosi ja Kipinä on se vanhin pentu Suomessa. Eli jälkeläisnäyttöä ei ole vielä nimeksikään.

Unnilla sojottaa takajalat sivuille kuin Chaplinilla (ja kireät selkälihakset kääntää niitä lisää virheasentoon) ja se peitsaa pahasti. Kipinän jalat on suorassa linjassa, se kävelee siististi ravaten ja liikkeet ovat muutenkin paremman näköisiä kuin Unskilla.

Aika erikoista tuo kasvattajan sanaan luottaminen noissa terveysasioissa. Kyllä mun luottamus kuuluu henkilölle jolla on tohtorin tutkinto eläinlääketieteessä ja vuosikymmenten kokemus kliinisestä työstä. Jos koiralla on vaiva joka haittaa normaalielämää, tietysti se on hoidettava. Meillä toivotaan kovasti että Unni paranee ilman leikkausta, mutta jos pitää veistä näyttää, tiedän kyllä minne sen vien leikattavaksi.

Unknown kirjoitti...

Jännä muuten jos kasvattaja ei tosiaan kommentoinut takaisin mitään niistä lonkista? Yleensähän mitä itse olen hänelle spostia lähetellyt niin vastaus on tullut melko pian ja selittelyä riittänyt. Kyselin vähän aika sitten Lennin isän silmätuloksista kun koiranetissä lukee "muu silmäsairaus, todettu", että mikä on kyseessä niin tuli kyllä pikaseen vastaus...

Anonyymi kirjoitti...

3.10.2009 on kasvattaja kiittänyt tiedosta koskien löysiä lonkkia:
"Hei,
anteeksi vastauksen viipyminen, oli hiukkasen verran säpinää kun piti valmistella noita tämän vuoden viimeisiä pentusia omiin koteihinsa muuttoihin.

Kiitos että kerroit Unikon lonkka-asiasta.
Toisaalta "ongelma" tuskin tulee olemaan jatkossa mikään jalostuksellisesti vaikuttava juttu koska yhdistelmää ei kuitenkaan tulla uusimaan eikä vaiva vaikuta ainakaan tällähetkellä edes Unikon omaan elämään. Mutta ainahan on hyvä tietää mitä kaikkea kasvateista löytyy joten kiitän tiedosta."

Olen kovin pahoillani ettei edes minulla ole käytössäni kristallipalloa josta voisin tarkistaa etukäteen kaiken mahdollisen mitä pennuille voi aikuisempana tulla.