maanantai 28. joulukuuta 2009

Lemmikkikuvaus (osa 2: sommittelu)

Kaikkein tärkeintä valokuvaamisessa on ymmärtää mikä näyttää hyvältä. Tämä on tietysti makuasia, mutta joitakin sommittelun pääpiirteitä on hyvä tiedostaa.

Mitä haluat? Tämä on ehdottomasti tärkein suunnittelun vaihe. Jos vain räpsit, niin saat mitä sattuu. Joskus ne onnistuvat, mutta painotan sanaa joskus. Walker toteaa useasti kirjassaan haluavansa napata kuvattavan eläimen luonteen kameralle. Unikon vauhdikkuuden kohdalla tämä vaatisi riehakkaita tilanteita, kameran säätämistä valmiiksi salamannopeita otoksia varten (sekä asettamista "sarjatulivaihteelle") sekä vähintään yhtä avustajaa nameineen. Sellaisia kuvia ette tule tässä blogissa näkemään, arvannet varmaan miksi.

Missä kuvaat? Normaalisti kuvaamme siellä missä satumme olemaan, emmekä mene varta vasten kuvaamista varten aarniometsään aamuauringon kajastaessa. Tästä huolimatta voit katsella ympärillesi vaikka kotonasi. Jotkut paikat ovat varmasti parempia kuvauskohteita kuin toiset. Muista, että kodinkaan esineet eivät ole pultattu lattiaan. Liikuta myös jalkojasi!

Mistä asennosta kuvaat otoksia? Luultavasti seisot ja pidät kameraa pääsi tasolla. Entä jos menisitkin kyykkyyn? Entä jos makaisit maassa? Voisitko kuvitella kiipeäväsi katolle? Walker suosittelee pitämään kameraa koiran silmätasolla tai alempana. Kokeile millainen vaikutus tällä vinkillä on. Toinen hänen vinkki on tarkastella tausta-alaa. Onko siellä jokin selkeä "horisonttiviiva" kuten vaalean pellon ja tumman metsän raja. Mieti mihin kohtaan haluat tämän rajauksen tulevan. Sen sijoittaminen suoraan kohteen päälaelle luo usein kömpelön vaikutelman.

Mistä suunnasta tulee valoa? Nyrkkisääntönä ulkona kuvattaessa aurinko kannattaa pitää takanasi. Tarkista kuitenkin ettei varjosi tule kuvaan. Vastaavasti valon heijastuminen esim. ikkunoista voi olla niin tehokeino kuin yleisemmin kömpelö virhe. Vaalea koira yleensä alivalottuu kirkkaassa valossa, jota voit hieman hallita säätämällä kameran valkotasapainoa (+1/+2). Walker ehdottaa myös "gobon" eli erilaisten varjostimien käyttöä valon pirstaloimisessa. Valokuvastudioissa käytetään apuvalaisimia, joten jos voit säätää esim. kotona valaistusta lamppujen tai verhojen avulla, niin ei muuta kuin rohkeasti testailemaan.

Kuinka lähellä olet kohdetta? Kokeile vaihtaa turvallista muutaman metrin etäisyyttä. Täytyykö kohteen näkyä kokonaan kuvassa. Lähikuvilla voit rajata mielenkiintoisia otoksia. Muista, että myös zoomin avulla voit muuttaa kuvakulmaa!

Kuinka kiinnität koiran huomion? Nameja, leluja ja omituisia ääniä. Avustaja. Tottelevaisuuskoulutusta. Aikaa ja rauhallisia hermoja. Nopeat refleksit ja tuuria. Good luck!


Lyhyesti: pysähdy, pohdi ja hulluttele! Eiköhän tässä ole joitakin vinkkejä alkuun!

Ei kommentteja: