torstai 18. joulukuuta 2008

Koiruustodistus


Joillakin joululoma alkaa aikaisin, Unikolla jo viime maanantaina! Tällöin näet oli hänen viimeinen kertansa koirakoulussa. Todistuskin tuli ja kuten kuvasta huomaatte, se sisälsi stipendinkin.

Mutta monia varmasti kiinnostaisi tietää oliko koirakoulussa käynnistä hyötyä*. Itse kuvailisin sen olevan kuin pääsykoevalmennus: se saa tekemään enemmän asian eteen kuin ilman sitä ja samalla saa verrattua tasoaan muihin samassa tilanteessa oleviin. Joitakin pieniä kikkoja saattoi tulla (itse sain niitä kaksi, kuinka opettaa istumaan ja maahan**), mutta asian jo melko hyvin hallitsevana ei mitään mullistavaa tullut. Kurssin loppuosassa harjoiteltiin rinnalla kulkemista, ohitusta ja luoksetuloa. Ensimmäisen tunnin sisällön jo kuvasin aiemmassa viestissä. Lyhyesti: ei siitä haittaa ollut, mutta mitään mullistavaa on turha odottaa.

* Itse inhoan "mutta" alkuisia lauseita, varsinkin koska se on sivulause ja vaatisi tuekseen päälauseen. Tässä kohtaan blogini kieli kuitenkin vaati sen. Pahoitteluni.
** Kukaan ei vieläkään vaatinut minua kertomaan niistä, joten odottelen edelleen valituksia :)

Ei kommentteja: