sunnuntai 28. syyskuuta 2008

Kysymys: viekö pentu kaiken ajan?

Vastaus: Ei se kaikkea aikaa vie. Toki aikaa kuluu Unskin kanssa paljon, mutta kyse on ennemminkin omista ratkaisuista. Meitä kun on kaksi aikuista, niin töitä voi jakaa. Kasvatusperiaatteenamme on ollut, että Unikon (ja meidän :) tulee osata olla omissa oloissaan myös silloin kuin me olemme läsnä. Aina ei kannata rapsuttaa, vaikka kuinka haluaisi. Kaiken lisäksi pennut nukkuvat. Paljon.

Lisäksi olemme alusta saakka ottaneet Unikon lähes kaikkialle mukaan. Siten Untamosta tulee luonteva osa elämää. Edellisessä tekstissähän näkyy kuinka Unikon turkki liehuaa, kun odottelimme illalla bussia.

Päivärytmimme on melko pitkälle seuraavanlainen:
  • vaimo herää pissattamaan Unikon viideltä ja sitten takaisin nukkumaan
  • työvuoroista riippuen heräämme vuorotellen seitsemältä ruokkimaan ja kakattamaan Unikon
  • töistä päästyämme annamme pienen ruuan ja teemme pikkulenkin Unikon kanssa
  • illalla yhdeksän ja kymmenen välillä taas ruokailu/kakkailu-tuokio
Eli nuo ovat "pakolliset" tekijät, eivätkä ne niin hirveästi aikaa vie (nimimerkillä olen herännyt vain kerran viideltä :)

1 kommentti:

jmk kirjoitti...

Lisättäköön noihin päivitäisiin "velvollisuuksiin" myös pikaiset pisureissut aina, kun Unikko näyttää niitä tarvitsevan (rivitaloasumisen etuja, koira on helppo nakata pihalle pissille) sekä muutama mukava opetus- ja leikkituokio silloin kun Unski on virkeä.

Korvia putsimme muutaman kerran viikossa, turkkia kampaillaan ja silmistä ronkitaan rähmää melkein päivittäin. Cotonin lajiominaisuutena kun ovat ahtaat kyynelkanavat, joten silmät tuppaavat rähmimään. Kynsiä on leikattu pikkuruisen parikin kertaa viikossa, ja lisäksi tulee pesut tarvittaessa, ehkä noin parin viikon välein. Hampaitakin pitäisi pesaista muutaman kerran viikossa. Eli on noita hoitotoimenpitetä kohtuu paljon, mutta yksittäin ne eivät vie liiemmin aikaa, ja ovat vielä ainakin tässä vaiheessa hauskoja tehdä. En tosin ole varma, onko Unikko asiasta samaa mieltä :D